Fox Networks Group

Fox Networks Group
Perustettu 27. helmikuuta 1993
Perustaja Rupert Murdoch
Lakkautettu 11. maaliskuuta 2024
Tuotteet Pay TV
Emoyhtiö The Walt Disney Company
Kotisivu foxnetworks.com

Fox Networks Group (aiemmin Fox International Channels) oli The Walt Disney Companyn tytäryhtiö, joka omisti Fox-brändättyjä televisiokanavia Yhdysvaltain ulkopuolella. Esimerkiksi suomalaisen Fox-kanavan omisti yhtiön Suomessa toiminut tytäryhtiö Fox Networks Group Oy[1] (aiemmin SuomiTV:tä pyörittänyt Family Channel Oy, jonka Fox osti vuodenvaihteessa 2011–2012[2][3]).

Yhtiö oli alun perin osa Rupert Murdochin 21st Century Fox-konsernia, mutta siirtyi Disneyn omistukseen maaliskuussa 2019.[4] Myöhemmin yhtiö lakkautettiin, kun sen omistukset hajautettiin eri Disney-yksiköihin ja kanavat nimettiin uudelleen joko Star- tai FX-nimisiksi.

  1. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä YTJ ei löytynyt
  2. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä Taloussanomat 2011-12-29 ei löytynyt
  3. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä Yle 2012-01-19 ei löytynyt
  4. Disney Closes $71.3 Billion Fox Deal, Creating Global Content Powerhouse Hollywood Reporter. 19.3.2010. Viitattu 25.4.2019.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy